JäsenkirjeetJäsenkirje 1/2011,19.1.2011Hyvät IBBY Finland ry:n jäsenet! Talvenselän juuri taittuessa toivotamme teille jokaiselle oikein hyvää uutta vuotta. Sitten onkin jo anteeksipyyntöjen ja selittelyjen vuoro. Virikkeitä 4/2010 on pahasti myöhässä, mutta raikkaasti toimitettuna - kuten vuoden kolme muutakin numeroa. Sen mukana saatte Ruotsin IBBYn ystävällisenä tervehdyksenä Opsis Barnkultur -lehden. Toivottavasti tämä tuhti lastenkirjallisuutta ja lastenkulttuuria käsittelevä paketti lievittää viivästymisen aiheuttamaa mielipahaanne. IBBY Finlandin kuusihenkinen ryhmä oli tapaninpäivästä aina Nuutin päivään saakka Keniassa, Osiri Beachissa toteuttamassa kehityspoliittista kulttuurihanketta (UM:n määritelmän mukaan). Kirjasto saatiin järjestykseen, kummitytöt tavattiin ja heidän kouluissaan vierailtiin, Luo -kieliseen aapiseen kerättiin kuva- ja tarinamateriaalia eikä unohdettu draamaa, leikkiä eikä lauluakaan. Kaikesta kokemastamme kirjoitamme Virikkeiden kakkosnumeroon, ja yhdistyksen kevätkokouksessa maaliskuun 21. pnä saatte nähdä hienon kuvakoosteen projektistamme. Syyskokouksessa 16. marraskuuta päätettiin, että vuoden 2011 jäsenmaksun suuruus on 30 € ja yhteisöjäseniltä 85 €. Toivomme teidän maksavan jäsenmaksun helmikuun 20. päivään mennessä IBBY Finlandin pankkitilille Sampo 800016-919832 IBBY Finland ry:n hallitus Tässä kuvamaistiaisia Osiri Beachin työpajoista. Kuvat: Maija Korhonen
|

